Verkon punontaa - Internetin historiaa
Tampereen mediamuseo Rupriikin perusnäyttely avautuu uudistuneena 6.10. Uudessa näyttelyssä pureudutaan mm. verkottumisen historiaan, sosiaaliseen mediaan, hakkerismiin, pelikulttuuriin ja pohditaan, kuinka tietotekniikka on muuttanut elämäämme.
Ihmiset kommunikoivat keskenään suorassa vuorovaikutuksessa ja erilaisten viestimien, eli median välityksellä. Uudet viestimet ovat pyrkineet levittämään tietoa mahdollisimman vaivattomasti ja nopeasti mahdollisimman monelle. Media-välitteisen verkottumisen historia juontuu aina varhaisimpien joukkotiedotusvälineiden syntyyn asti. Maantieteelliset rajat ylittävä, lähes reaaliaikainen yhteys saavutettiin ensimmäistä kertaa 1830-luvulla lennättimen välityksellä.
Rupriikin näyttely taustoittaa verkkojen syntyvaiheita lennättimen ajoista nykyiseen, suuren suosion saavuttaneeseen verkkoon, Internetiin. Verkon uusiin ilmiöihin, kuten sosiaaliseen mediaan, näyttelyssä voi tutustua käyttäjien ja uusien palveluiden kehittäjien haastattelujen avulla. Kokeilla ja koskeakin saa: pelikulttuuriin voi perehtyä muun muassa Arcade-pelikoneen klassikkopelien kautta.
Rupriikki ja manSEDANse
Rupriikin naapurin, Tr1 Taidehallin valtaa 4.-10.10. manSEDANse/Finlayson -tapahtuma, jolloin luvassa on viikon ajan luentoja, installaatioita, työpajoja ja taidetta. Luennoille ja näyttelytilaan on koko viikon ajan ilmainen sisäänpääsy. Lisätietoja tapahtumasta: http://mansedanse.com
Yleisöluento
manSEDANse ja Rupriikki kutsuvat ke 6.10. klo 18-19 yleisöluennolle:
Susanna Paasonen: Paha Internet - uhkakuvat ja halun verkostot. Luennolle on vapaa pääsy.
Susanna Paasonen on Jyväskylän yliopiston Digital Culture -maisteriohjelman määräaikainen professori ja kansainvälisesti huomioitu internettutkija. Paasonen luennoi tavoista hahmottaa nettiä ja sen käyttäjiä toiveiden ja uhkakuvien kautta.