Valtakunnallinen Taidemyrsky-studiohanke alkaa Pieksämäellä
Ensi syksynä käynnistyy Pieksämäellä valtakunnallinen Taidemyrsky-studiohanke. Hanke on suunnattu erityistä tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille, jotka haluavat toimia visuaalisten taiteiden alalla.
Maassamme ainutlaatuinen toimintamuoto tulee sisältämään kuvataiteen ammatillista koulutusta, monipuolista yhteistoimintaa alueen ammattitaiteilijoiden kanssa sekä kansainvälistä kulttuurivaihtoa.
Tavoitteena on kehittää hankkeen aikana vuosina 2010–2012 Euroopan itäisin taidestudio, joka pystyy tuottamaan monimuotoista ja omaleimaista tarjontaa myös kansainvälisesti. Toiminta myös tähtää erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden työllistämiseen sosiaalisen yritystoiminnan kautta.
Suomen Kulttuurirahasto myönsi viime lauantaina Maaseudun Sivistysliitolle huomattavan apurahan studiohankkeen taiteellisen osuuden toteutukseen. Hankkeen koulutusohjelmaan haetaan parhaillaan osallistujia; hakuaika kestää 31.3.2010 saakka. Valtakunnallisen hankkeen toteuttajina ovat Maaseudun Sivistysliitto, Vaalijalan kuntayhtymä ja Bovallius-ammattiopisto.
TIEDOTUSTILAISUUDEN OHJELMA:
Klo 13.00
LEHDISTÖTILAISUUS
Kahvitarjoilu
Avaus, johtaja Erkki Paara, Vaalijalan kuntayhtymä
Taidemyrsky-hankekokonaisuuden esittely
Kulttuurituottaja Raija Kallioinen, Maaseudun Sivistysliitto
- Taidemyrskyn toimintamuodot, tavoitteet ja toteuttajat
Syksyllä 2010 alkavan uuden kuva-artesaanikoulutuksen esittely
Apulaisrehtori Anna-Liisa Mäki-Tikkala, Bovallius-ammattiopisto / Pieksämäen toimipiste
- Koulutuksen sisältö ja tavoitteet, osallistujien rekrytointi
Vaalijalan Taidepesula ja alueen ammattitaiteilijat osana Taidemyrskyn verkostoa
Taidekasvattaja Liisa Kauppinen, Vaalijala / Taidepesula-työpaja
- Hankkeen taiteellinen ohjaus, verkottuminen alueen taiteilijoiden ja taidetoimijoiden kanssa
Sosiaalisen yrityksen työllistävät mahdollisuudet
Toimitusjohtaja Mauri Korhonen, Bovallius Palvelut Oy
- Sosiaalinen yritys, toiminnan tavoitteet ja sisältö
Tilaisuudessa on mahdollista haastatella myös ruotsalaisen Inuti-taidestudion edustajia Ninna Hultgrenia ja Eva Olfssonia.
Klo 14.00
LUENTOTILAISUUS
Inuti-studio – Kehitysvammaisten taidetoiminnan malleja Tukholmasta (Luento on englanniksi, ei tulkkausta)
Ninna Hultgren ja Eva Olfsson
Klo 15.30 (noin)
TAIDERETKI SUONENJOELLE
Tutustumisretki ITE-taiteilija Niilo Rytkösen luokse Suonenjoen Kutumäkeen
Ei yhteiskuljetusta. Matka tehdään omin autoin.
TERVETULOA!
Vaalijalan kuntayhtymä / Taidepesula
Bovallius-ammattiopisto
Maaseudun Sivistysliitto ry
Lisätietoja antavat
KOULUTUSOHJELMASTA:
Opinto-ohjaaja Jaana Myyryläinen, Bovallius-ammattiopisto, p. 040 560 9750, etunimi.sukunimi@bovallius.fi
TAIDEMYRSKY-HANKKEESTA:
Taidekasvattaja, FM Liisa Kauppinen, Vaalijalan Taidepesula, p. 050 3899 367, etunimi.sukunimi@vaalijala.fi
ja
Kulttuurituottaja Raija Kallioinen, Maaseudun Sivistysliitto, p. 040 5636 876, etunimi.sukunimi@msl.fi