Taulukauppiaat viiden Jussin ehdokkaana
Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab/Jussi Rantamäen ja Auli Mantilan tuottama ja Juho Kusomasen ohjaama elokuva TAULUKAUPPIAAT ylsi viiteen Jussi – palkintoehdokkuuteen. Ehdokkuudet ovat kategorioissa: Paras elokuva, Paras ohjaus (Juho Kuosmanen), Paras naispääosa (Auli Mantila) , Paras käsikirjoitus (JP Passi) ja Paras lavastus (Juho Kusomanen ja JP Passi).
Elokuvan kotimainen festivaaliensi-ilta oli Sodankylässä kesäkuussa ja elokuvateatteriensi-ilta oli 3.9.2010 Helsingissä.
Taulukauppiaat on elokuva ensimmäisestä työpaikasta, joulusta Syrjä-Suomessa ja siitä kuinka tulla toimeen orastavan ystävyyden kanssa.
Juho Kuosmasen ohjaama elokuva voitti Cannesin Cinefondation-sarjan toukokuussa 2010. Cinefondation on maailman merkittävin opiskelijaelokuvien kilpasarja. Juryn puheenjohtaja Atom Egoyan kehui erityisesti elokuvan näyttelijäntyötä, ohjausta ja sitä kuinka kaikki elokuvan osa-alueet toimivat yhteisen päämäärän hyväksi. Kuosmasen vuonna 2007 ohjaama Kestomerkitsijät –lyhytelokuva sijoittui kolmanneksi Cinefondationissa vuonna 2008.
Taulukauppiaat on Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab:n tuotantoa ja Kuosmasen lopputyö Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen laitokselle. Elokuvan päärooleja näyttelevät Teppo Manner, Auli Mantila ja Tuomas Airola. Elokuvan on käsikirjoittanut ja kuvannut JP Passi ja tuottaneet Jussi Rantamäki ja Auli Mantila.
Elokuvan levitys: Pirkanmaan elokuvakeskus