Taiteen perusopetus viedään lähikuntiin
Suomen Teatteriopisto on antanut taiteen perusopetusta teatteritaiteessa Tampereen Komediateatterin tiloissa Lapintiellä vuodesta 1994 lähtien. Opetustarjonta otettiin heti alussa suurella innolla vastaan ja oppilasmäärät ovatkin olleet korkeita läpi vuosien.
Suuresta kysynnästä johtuen opiston johtokunta on päättänyt aloittaa teatteri-ilmaisun taiteen perusopetuksen myös Tampereen lähikunnissa Kangasalla, Lempäälässä ja Ylöjärvellä. Toiminnalla halutaan tuoda opetus lähemmäksi lapsiperheitä ja samalla purkaa ruuhkaa Lapintien opiskelutiloissa.
– Lapsiperheet asuvat nykyään mielellään Tampereen lähikunnissa. Itsekin pienen lapsen isänä olen sitä mieltä, että olisi kivempi, että opetus olisi lähikoululla sen sijaan, että lähtee kuskaamaan lasta Tampereelle pari kertaa viikossa, Suomen Teatteriopiston rehtori ja toiminnanjohtaja Panu Raipia sanoo.
– Tässä on mukana myös ekologisuusajattelua, joka on meillä muutoinkin viety pitkälle. On ekologisempaa viedä yksi opettaja lähikuntiin kuin tuoda lähikunnista monta autolastillista lapsia Tampereelle, Raipia jatkaa.
Kuntien päättäjät ottivat Suomen Teatteriopiston johtokunnan esittämän ajatuksen innolla vastaan – ja miksipä eivät olisi ottaneet. Opisto tekee lähikuntiin jalkautumalla teatteri-ilmaisun opiskelun helposti saataville. Yhteisymmärrys tahojen välillä löytyi nopeasti ja opetustilatkin ovat jo selvillä: Ylöjärvellä opiskellaan Mikkolan päiväkodissa, Kangasalla Pikkolan koululla ja Lempäälässä puolestaan Piippokeskuksessa.
– Johtokunta on jo käynyt tutustumassa tiloihin ja todennut ne erinomaisiksi, Panu Raipia iloitsee.
Teatteri-ilmaisun perusopetusta annetaan harrastajille iltaopetuksena. Panu Raipia haluaa korostaa, että kyse on sanamukaisesti opetuksesta, ei näytelmäkerhosta.
– Opetusryhmissämme ei valmisteta näytelmää, vaan annetaan perustaitoja eri oppiaineissa, kuten improvisaatiossa ja teatteriliikunnassa – muutamia mainitakseni. Joulu- ja kevätkatselmuksiin tehdään kyllä pienet, noin 10–15 minuutin demot, jotka esitetään yleisölle, mutta jos joku haluaa tehdä vain näytelmiä, niin silloin hänen kannattaa mennä harrastajateatteriin.
Suomen Teatteriopistosta ovat saaneet vuosien saatossa oppia jo tuhannet lapset, nuoret ja aikuiset.
– Opiskelijoitamme on todella paljon suomalaisissa teattereissa, tv-ohjelmissa ja elokuvissa. Muun muassa Antti Lang, joka palkittiin tänä vuonna Thalia-gaalassa vuoden nuorena näyttelijänä, opiskeli meillä kuusi vuotta, Panu Raipia mainitsee.
Ilmoittautumisaikaa opintoihin on elokuun loppuun saakka. Lisätietoja saa Suomen Teatteriopiston verkkosivuilta osoitteesta www.suomenteatteriopisto.fi