Taidetta Suomi-Espanja -akselilta
Galleria Emilissä avautui 26.10. näyttely Espanja-teemalla. Taiteilijat Viggo Wallensköld ja Helge Riskula ovat olleet maassa residenssivaihdossa ja esittelevät nyt tuotoksiaan Espanjan kulttuuritapahtuman teemanäyttelyssä.
Viggo Wallensköld on suomalainen taidemaalari, joka sai Vuoden nuori taiteilija -palkinnon vuonna 2005. Wallensköld on tunnettu muotokuvistaan, mutta tähän näyttelyyn hän tuo sarjan maalauksia kuvitteellisista sukutaloista. Silti hän sanoo teoksistaan: "Maalausteni rakennukset nimineen ja vaakunoineen ovat eräänlaisia muotokuvia, vaikkei niissä kuvatakaan ihmistä. Vaikka rakennukset eivät ole todellisia, kuten eivät suvut eivätkä vaakunatkaan, mielen maailmassa ne olisivat kuitenkin voineet olla olemassa."
Helge Riskula on tamperelainen taiteilija, joka on toiminut kuvanveistäjänä, kuvataiteilijana ja taidegraafikkona jo 1970-luvun puolestavälistä lähtien. Hän on ollut Suomen taiteilijaseuran järjestämässä residenssivaihdossa Espanjan Marbellassa kahteen eri otteeseen ja molemmilla kerroilla käynyt tutustumassa myös Alhambran kaupunkiin. Näyttelyssä esitteillä olevat työt on tehty viimeisen vuoden aikana. Niiden inspiraationa ovat Riskulalla toimineet Alhambrasta löytyvät mosaiikkiornamentit, joista hän on tehnyt muunnelmia ja tulkintoja.
Espanjan kulttuuritapahtumaan liittyvä näyttely avautui Galleria Emilissä 26.10. klo 17.00. Näyttely on avoinna 21.11. saakka.