Runokaupunki Tampereella 6.–12.6.2011.
Toista kertaa järjestettävä Runokaupunki tekee taas runosta viikon ajaksi osan tamperelaista kaupunkimaisemaa 6.–12.6.2011. Runotapahtumiin voi törmätä niin kuppiloissa, kaupoissa, hississä, kadulla, risteilyllä, talojen pihoilla kuin vakiintuneissakin tapahtumapaikoissa.
Tapahtumat vaihtelevat pienimuotoisista lukutilaisuuksista koko päivän kestävään runofestivaaliin kansainvälisine esiintyjävieraineen. Tämän vuoden Runokaupungin suojelija on 80-vuotispäiviään viettävä Mirkka Rekola. Runokaupunki -tapahtumaviikkoa koordinoi Tampereen runoviikko ry.
Runokaupungin visioita ovat avoimuus, yhdessä tekeminen ja kokeminen sekä taiteidenvälisyys. "Viikon ajan tarjoamme kaikenikäisille elämyksiä, kokemuksia ja yhteisöllisyyttä", kertoo tapahtuman koordinaattori Ritva Hokka-Ahti. "Tänä vuonna lähestymme erityisesti lapsia ja nuoria, joille on suunnattu kaksi runokilpailua".