Punaisen metsän hotelli - trilleri puunistutuksista Kiinassa
Lens Politica -festivaalien ennakkonäytöksissä ja Amsterdamin kansainvälisillä dokumenttielokuvafestivaaleilla marraskuussa täydet salit katsojia kerännyt Punaisen metsän hotelli -elokuva tulee elokuvateattereihin Suomessa perjantaina 13. tammikuuta 2012.
Elokuvan on ohjannut Mika Koskinen. Punaisen metsän hotelli on Pekingissä 15 vuotta asuneen Koskisen neljäs pitkä dokumenttielokuva Kiinasta.
Punaisen metsän hotelli alkaa Mika Koskisen yrityksestä tehdä elokuva vihertyvän Kiinan massiivisista puunistutuskampanjoista. Elokuvanteko saa yllättävän käänteen, kun paikallisviranomaiset pysäyttävät kuvaajan matkalla puuviljelmille eteläisen Kiinan Guangxin maakunnassa. Suomalaisomisteinen metsäteollisuusyritys istuttaa alueelle valtavia eukalyptusviljelmiä suunnitteilla olevan paperitehtaan raaka-aineiksi. Avuliaat viranomaiset kehuvat hanketta, mutta yrittävät kaikin keinoin estää kyläläisten haastattelemisen alueella. Kun kyliin lopulta päästään, syyt viranomaisten salailuun selviävät. Elokuva haastaa pohtimaan, kuinka ympäristöystävällistä ja oikeudenmukaista suomalainen paljon mainostettu metsäosaaminen maailmalla todellisuudessa on.
Elokuvateatterilevityksestä vastaa Pirkanmaan elokuvakeskus. Elokuvalevityksen yhteydessä järjestetään keskustelutilaisuuksia suomalaisesta metsäteollisuudesta ja muista elokuvan teemoista.
Elokuvan päähenkilö, paikallisia maanviljelijöitä edustanut lakimies Yang Zaixin vangittiin kesäkuussa samaan aikaan, kun Kiina kiristi otettaan ihmisoikeuksia puolustaneista asianajajista. Elokuvalevityksen toivotaan edesauttavan Yang Zaixinin vapautumista.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Mika Koskinen
Kuvaus: Mika Mattila, Mika Koskinen
Leikkaus: Kauko Lindfors
Äänisuunnittelu: Janne Laine
Pituus: 87 min.
Tuotanto: Luxian Productions Oy, Mika Koskinen & Risto Rumpunen