Pirkanmaanlaisen kuvataiteen taidehuutokauppa 10.4. Vanhalla kirjastotalolla
Tampereen Sara Hildenin kuvataideakatemian neljännen vuosikurssin 10-11-vuotiaat oppilaat tekevät tutkimista ja taidetta yhdistävän harrastusprojektin “Pariisin taidekaaren alla”. Kulttuuripainotteinen tutkimusmatka Euroopan kulttuurin sydämeen tehdään varsinaisen opetussuunnitelman ulkopuolella kesäkuun lopulla 2011. Ajatuksena on tarjota tiedettä, taidetta ja aitoa eurooppalaista kulttuuria herkässä vaiheessaoleville lapsille.
Taidematkaa tukemaan kuvataidekoulun vanhempainyhdistyksen leirikouluryhmä järjestää jokavuotisen taidehuutokaupan. Tällä kertaa se on Vanhan kirjastotalon musiikkisalissa sunnuntaina 10.4. kello 13-16. Tilaisuudessa on mahdollisuus ostaa pirkanmaalaisten taiteilijoiden alkuperäisiä teoksia. Mukana ovat teoksillaan mm. Ilkka Väätti, Janne Laine, Kimmo Kaivanto, Taru ja Satu Syrjänen, Anna Alapuro, Tiina Jaakkola, Kirsti Tuokko, Asko Salminen, Ossi Somma ja moni muu tunnettu taiteilijamme. Huutokauppa on erinomainen tilaisuus saada uutta edustavaa nykytaidetta niin oman kodin, yrityksen tai työpaikan tiloihin. Eli käteistä mukaan!
Aikaisempina vuosina Sara Hildén Akatemian lapset ovat käyneet mm. Riikassa ja Bremenissä. Matkat tehdään taiteilijaopettajan (Merja Honkkila) johdolla ja niiden aikana tuotetaan uutta taidetta sekä vieraillaan museoissa, gallerioissa ja taiteilijoiden residensseillä. Lasten suurena haaveena on maalata ihan oma akvarelli Pariisin siltojen alla ja Seinen vedellä.