Pirkanmaan Kulttuurirahaston apurahat haettavina
Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston apurahojen hakuaika alkaa 10. tammikuuta ja päättyy 10. helmikuuta.
Apurahoina jaetaan tänä vuonna noin 772 000 euroa. Varat jaetaan yleisrahastosta sekä 13:sta jakovuorossa olevasta nimikkorahastosta. Lisäksi jaetaan professori Markku Järvisen nimikkoapuraha.
Pirkanmaan Kulttuurirahaston apurahoja voivat hakea pirkanmaalaiset tai Pirkanmaan hyväksi työskentelevät yksityishenkilöt, työryhmät ja yhteisöt. Apurahat on tarkoitettu taiteen ja tieteen jatko-opintoihin ja tutkimustyöhön, taiteelliseen työskentelyyn ja erilaisten tiede-, taide- ja kulttuurihankkeiden toteuttamiseen. Lasten ja nuorten kulttuurin alalla otamme huomioon erityisesti hankkeet, joissa lapset ja nuoret toimivat itse sekä hankkeet, jotka on suunnattu syrjäytymisvaarassa oleville. Toivomme saavamme myös kulttuuriympäristöön liittyviä hakemuksia.
Väitöskirjan jälkeiseen tutkimustyöhön ulkomailla ei ole enää mahdollista hakea apurahaa Suomen Kulttuurirahaston eikä sen maakuntarahastojen haussa. Tätä tarkoitusta varten on perustettu säätiöiden yhteinen post doc -apurahapooli, jonka ensimmäinen haku on 1.-29.1.2010. Lisätietoja osoitteesta www.postdocpooli.fi.
Pirkanmaan rahaston yleisrahastosta varataan käytettäväksi maakunnallisesti merkittäviin tai tavanomaista suurempiin hankkeisiin vähintään 30 000 euroa, taiteen tukemiseen, erityisesti visuaalisten taiteiden alalle, kokovuotinen työskentelyapuraha 21 000 euroa sekä lasten ja nuorten kulttuuriin yhteensä vähintään 15 000 euroa.
Vuonna 2010 jakovuorossa ovat seuraavat nimikkorahastot: Aamulehden 100-vuotisrahasto, Kaisa Ahosen rahasto II, Matti ja Helvi Heikkilän rahasto, Yrjö ja Marjatta Juharin rahasto, Ritva ja Veikko Lapinleimun rahasto, Irmeli Näsäsen rahasto, Elli ja Elvi Oksasen rahasto, Linnea Pirilän rahasto, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahasto, Aino Sipilän rahasto, Heli ja Paavo V. Suomisen rahasto, Aino Valvaalan rahasto ja Lars Zilliacuksen rahasto.
Lisäksi haettavana on professori Markku Järvisen nimikkoapuraha.
Apurahahakemus sekä täytetään Pirkanmaan rahaston verkkosivulla osoitteessa http://www.skr.fi/apurahat/pi että postitetaan allekirjoitettuna paperitulosteena Pirkanmaan Kulttuurirahastolle.
Rahaston apurahoista päättää hoitokunta, joka edustaa monipuolisesti rahaston toiminta-alueen taiteen, tieteen, yhteiskunnan ja talouselämän asiantuntemusta.
Apurahat jaetaan Pirkanmaan rahaston vuosijuhlassa perjantaina 7.5.2010.
- Suomen Kulttuurirahasto