Nukketeatteria ja öljyvärejä Haiharan kesässä
Haiharan taidekeskuksen alueella Kaukajärvellä päästään ensi kesänä nauttimaan niin taide- ja käsityönäyttelyistä kuin nukketeatteristakin. Tunnelmallinen kartanomiljöö kutsuu kesäpäivän viettoon koko perheen voimin.
Taidenäyttelyjen tarjonta on tänäkin kesänä monipuolinen. Kesäkuussa Haiharan tallissa on esillä taideryhmä Baren Barenin näyttely Matkalla, heinäkuussa taas päästään kurkistamaan Mamsellin ja pehtorin elämän matkassa - lähellä ja kaukana -näyttelyn maailmaan. Elokuu johdattaa tutustumaan metsän taikaan kutsunäyttelyllä Metsästä. Mamsellin ja pehtorin elämän matkassa - lähellä ja kaukana -näyttely on Annukka Laineen ja Tatsuo Hoshikan retrospektiivinen takautuva näyttely. 2.7.-31.7. esillä olevassa näyttelyssä valotetaan yhdessä ja erillään kuljettua elämänmatkaa, kertoo toinen taiteilijoista Annukka Laine. Molemmat taiteilijat ovat asuneet Kaukajärvellä Haiharan kartanoalueella, ja yksi näyttelyn pääteemoista onkin entisen kotiseudun vehreän kartanomaiseman kuvaaminen. Työt ovat pääasiassa öljyvärimaalauksia. Näyttelyt avoinna ti-su klo 12-18 Haiharan taidekeskuksen päärakennuksessa ja/tai tallissa. Vapaa pääsy. Lisätiedot www.tampere.fi/kulttuuri.
Haiharan nukketeatterissa esitetään ensi kesänä kahta näytelmää, kertoo nukketeatterinohjaaja Terhi Syrjänen. Kesäkuussa 9.6. ja 16.6. vanhan pesulan näyttämöllä nähdään vielä edelliskesien kestosuosikki Prinsessa Ruusunen. Elokuussa ensi-iltansa saa Mika Waltarin näytelmästä sovitettu esitys Kiinalainen kissa, jonka päähenkilönä seikkailee Kiinasta Pariisiin matkustava kissa. Näytelmän teemana on ihmisen henkinen kasvu ja muutos. -Näytelmän ajatus on se, että näet asioita toisin matkan kautta- Syrjänen sanoo. Kiinalaisen kissan ensi-ilta on 7.8. klo 16.00. Lisätietoja esityksistä saa osoitteesta www.haiharannukketeatteri.fi. Varaukset ja lipputiedustelut puh. 040 570 3107.
Runebergin mökissä on kesällä esillä niin maalauksia kuin lasi- ja käsitöitäkin, kertoo Riitta Malinen Tampereen taideteollisesta yhdistyksestä INTERI ry:stä. Mökissä toimii kesäkauden ajan INTERI ry:n käsityö- ja taidenäyttely sekä myymälä. Kesäkuun näyttelynä on Olen - ajattelen, heinäkuussa esillä on Sisustusjuttu ja elokuun sekä kesän päättää näyttely Kaiken maailman kotkotuksia. Runebergin mökki on avoinna ke - su klo 12 - 18 31.8.2011 asti. Vapaa pääsy.
Haiharan kahvikamari on tunnelmallinen kesäpäivän levähdyspaikka, joka toimii vuonna 1811 rakennetun väentuvan tiloissa. Kahvikamarissa voit nauttia itsevalmistetuista makeista ja suolaisista leivonnaisista sekä jäätelöistä. Tarjolla on myös gluteiinittomia tuotteita. Kesäisin kahvilalla on ulkona terassipaikkoja, joissa on mukava nauttia auringonpaisteesta ja kylmistä virvokkeista. Avoinna ti-su klo 12-21.00. Sopimuksen mukaan ryhmille ja perhejuhliin. Lisätiedot puh. 03 356 3562.
Haiharan taidekeskus
Haiharankatu 30
Bussi nro 15 Tampereen keskustasta, päätepysäkki