Myllysaaren museo johdattaa takaisin koulunpenkille
KOULUNPENKILLÄ - näyttely Myllysaaren museossa 23.9.- 23.12.2011.
Myllysaaren museossa avautuu perjantaina 23. syyskuuta näyttely, joka tarjoaa meille kaikille mahdollisuuden muistella, millaista oli istua koulunpenkillä. Näyttely esittelee koulunkäynnin historiaa Suomessa ja erityisesti Valkeakosken seudulla. Museo on toteuttanut näyttelyn yhteistyössä Naakan koulun Joustavan opetuksen (JOPO) -ryhmän kanssa. Jopolaiset ovat suunnitelleet näyttelyyn mm. äänimaailman sekä draamallisen opastuksen. Esineet näyttelyyn on kerätty alueen kouluilta.
Tänä keväänä tuli kuluneeksi 90 vuotta oppivelvollisuuslain säätämisestä. Draamallisen opastuksen kautta nykypäivän koululaiset voivat kokea, millaista oli istua koulunpenkillä 1900-luvun alussa. Koulut voivat varata näitä maksuttomia opastuksia valtakunnallisella Mennään museoon! -viikolla 3.- 7.10. Vanhan ajan opettajana esiintyy Juho Joki. Näyttelyyn on toteutettu myös tehtävälomakkeita ala- ja yläkouluille.
Näyttelyssä on nostettu esiin koulun eri osa-alueita kuten koulukuri, opetusmateriaalit, koulun juhlat, kouluterveydenhuolto ja kouluruokailu. Vanhan ajan koululuokka on rakennettu Haukilan koulun museohuoneesta. 100-vuotista Sorrilan koulua näyttely juhlistaa arkistoista löytyneellä 1950-luvun filmimateriaalilla.
Näyttelyn yhteydessä Myllysaaren museo kerää kävijöiltä koulumuistoja. Koulut voivat osallistua keräykseen myös siten, että oppilaat haastattelevat vanhempiaan tai isovanhempiaan heidän kouluvuosistaan. Aineisto tallennetaan Myllysaaren museon arkistoon.