Luonto on salaisuuksia täynnä -valokuvanäyttely Seitsemisessä
Seitsemisen luontokeskuksessa on esillä kuusamolaisen valokuvaajan Paavo Hamusen näyttely "Luonto on salaisuuksia täynnä" 16.3. - 1.5. 2011. Näyttelykuvat ovat pääasiassa maisemia, joissa valo on pääosassa sekä yksityiskohtia luonnosta. Mukana on myös lintu- ja nisäkäskuvia.
Luonto salaisuuksia täynnä -kuvat ovat otettu v. 1996 - 2005 välisenä aikana pääosin Koillismaan alueelta. Joitakin kuvia on myös Norjan pohjoisrannikolta Jäämereltä. Yksityiskohtakuvat on kuvattu ympäri Suomea.
Paavo Hamunen on kuusamolainen kuvaaja, joka on vuodesta 1993 lähtien kuvannut kokopäivätoimisesti. Kaiken kaikkiaan hän on ollut valokuvauksen kanssa tekemisissä jo 36 vuotta. Maisema ja lähikuvaus ovat aina kiehtoneet häntä eniten. Myöhemmin ovat mukaan tulleet myös linnut ja ihminen luonnossa. Hän on saanut vuonna 1999 ARPS Royal Photographic Society -arvonimen. Hän on osallistunut menestyksekkäästi useisiin luontokuvakilpailuihin sekä julkaissut kirjoja.