Lama ei näy taidelainauksessa
Tampereen Taiteilijaseuran Taidelainaamosta lainataan taidetta enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Lainausten määrä kasvoi viime vuonna 20%. Edellisvuosina taideteoksia on ollut lainassa 170–180, mutta viime vuonna määrä ylsi lähes 230 teokseen.
"Taiteilijaseuran panostus taidelainaamotoiminnan kehittämiseen on tuottanut tulosta. Näinhän se on, että markkinointi kannattaa. Lama ei ole näkynyt meillä ollenkaan", toteaa taidelainaamokoordinaattori Katri Heinänen Tampereen Taiteilijaseurasta.
"Taidelainaamotoimintaa on pyritty tuomaan esille mediassa ja erilaisissa tapahtumissa. Uusia ja vanhoja asiakkaita heräteltiin joulun alla myös asiakastilaisuudella. Viime vuonna olimme mukana Kukkaisviikkojen aikana järjetettävällä Taidetorilla Tampereella, Valkeakosken asuntomessuilla ja Habitare-messuilla Helsingissä. Keräily-messuja kokeilimme viime vuonna. Kokemus oli hyvä, joten lähdimme Keräily-messuille toistamiseen heti tämän vuoden alussa", kertoo Heinänen.
"Taidetta ja tietoutta viedään sinne, missä ihmiset liikkuvat. Taidelainaus on monille aika tuntematon käsite, joten potentiaalia kasvuun riittää", Heinänen toteaa.
Taidelainaus
Taidelainaus on taiteen vuokraamista. Maksetut vuokrat hyvitetään hinnasta, jos teoksen haluaa lunastaa itselleen. Kuukausivuokra vaihtelee taideteoksen hinnan mukaan alkaen 10 eurosta. Taidelainaus on korotonta. Tampereen Taiteilijaseuran Taidelainaamo edustaa Taiteilijaseuran noin 120 ammattikuvataiteilijaa.
Lisätiedot:
Katri Heinänen
Puh: 050 - 550 3147
taidelainaamo@tampereen-taiteilijaseura.fi
Anne Paldanius
Puh: 050 - 550 3145
email@tampereen-taiteilijaseura.fi