Kaskipuro ja Sammallahti Himmelblaussa
MUSTAVALKOINEN VAVAHDUTTAA - Pentti Kaskipuron ja Pentti Sammallahden teoksia Galleria Himmelblaussa 28.8.2010 saakka
Galleria Himmelblaun vuoden 2010 kesänäyttely on kunnianosoitus perinteiselle osaamiselle. Se on sitä myös mustavalkoiselle ilmaisulle. Huolimatta sukupolven mittaisesta ikäerosta Pentti Kaskipuro (s. 1930) ja Pentti Sammallahti (s. 1950) kantavat samanlaista roolia omien taiteenalojensa maailmassa. Kumpaakin katsotaan kunnioittavasti ylöspäin, mutta molemmat ovat saaneet huomata, että heidän kaltaisia tekijöitä ei nuoremmassa polvessa paljon vilise.
Kaskipuro on suomalaisen taidegrafiikan kiistaton auktoriteetti. Hänen teoksiaan on melkein kaikissa suomalaisissa taidekokoelmissa, mutta myös ulkomaisia kokoelmia on valtavasti. Niistä tärkeimpiä ovat Uffizin galleria, New Yorkin Museum of Modern Art (MOMA) ja Pietarin Eremitaasi.
Valokuvauksessa Sammallahti on samanlainen auktoriteetti. Hän on tehnyt paljon työtä saadakseen valokuvalle oman itsenäisen aseman kuvataiteen kentällä. Hänen valokuvistaan on ranskalainen kustantaja julkaissut Photo Poche -sarjassaan kirjan. Tässä julkaisusarjassa hänet nostetaan maailman suurten valokuvaajien joukkoon – sellaisten nimien seuraan kuin Henri Cartier-Bresson ja André Kertész.
Kumpikin taiteilija on myös käsityöläinen. Kaskipuron edustama perinteinen metalligrafiikka on käsityötä alusta loppuun. Myös Sammallahden kuvissa on vahva käsityön jälki. Vedostustekniikka on virtuoosimaista ja takaa sellaisen ajattoman tunnelman, jota nykyvalokuvauksen suurista väripinnoista on vaikea löytää.
Galleria Himmelblaussa on esillä keskeisiä teoksia molemmilta mestareilta. Kyseessä on heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä ja siten ainutlaatuinen mahdollisuus vertailla ja rinnastaa kahden Suomen kansainvälisesti arvostetuimman vanhemman polven taiteilijan tuotantoa. Näyttely on avoinna elokuun loppupuolelle asti.
Galleria Himmelblau, Finlaysoninkuja 9, Tampere.
Avoinna kesällä 2010 ti-pe kello 11-17, la kello 12-16, su ja ma suljettu
www.himmelblau.fi