Intialaistähti Subodh Gupta Sara Hildénin taidemuseossa keväällä 2011
Vuonna 2011 Sara Hildénin taidemuseo esittää sekä kansainvälistä että kotimaista huipputaidetta. Kevään avaa intialaisen Subodh Guptan näyttely. Gupta on tällä hetkellä yksi kansainvälisen nykytaiteen ajankohtaisimmista nimistä. Hänet tunnetaan intialaiseen elämäntapaan ja arjen kulttuuriin liittyvistä maalauksistaan ja installaatioistaan. Syksyllä on vuorossa taidemaalari ja Kuvataideakatemian maalaustaiteen professori Silja Rantasen näyttely.
Delhissä asuvan ja työskentelevän Subodh Guptan (s. 1964) taide liittyy olennaisesti intialaiseen perinteeseen ja yhteiskunnan muutokseen. Hänen maalauksensa, veistoksensa, installaationsa ja performanssinsa esittelevät intialaista elämäntapaa tunnistettavalla ja rikkaalla kuvakielellä. Gupta kuuluu siihen taiteilijasukupolveen, joka tutkii maansa identiteettiä globaalilla tasolla. Taloudellisen kasvun, materialismin ja siirtolaisuuden teemat saavat ilmaisunsa arjen esineiden kautta. Jokaiselle intialaiselle tutut teräksiset lounasrasiat, thalipannut tai polkupyörät heijastavat paitsi Intian yhteiskunnan suurta murroskautta myös taiteilijan henkilökohtaista elämää ja muistoja. Guptalla on syksyllä 2010 yksityisnäyttely Zürichissä ja näyttely Take off your shoes and wash your hands on parhaillaan esillä Glasgown Tramway-galleriassa. Syyskuussa Moskovan Bolshoi-teatterissa sai maailman ensi-iltansa kokeellinen baletti Creation 2010, johon Gupta on suunnitellut lavasteet. Tätä ainutlaatuista suurprojektia on jo luonnehdittu vuoden kulttuuritapahtumaksi ja se nähdään myös Pariisissa ja Berliinissä.
Sara Hildénin taidemuseo kokoaa tulevan näyttelyn yhteistyössä taiteilijan ja galleria Hauser&Wirthin kanssa ja se kattaa museon molemmat kerrokset. Taitelija tulee Tampereelle näyttelyn avajaisiin helmikuussa 2011.
Syyskauden näyttely esittelee maamme maalaustaiteen keskeisen vaikuttajan Silja Rantasen (s. 1955) tuotantoa retrospektiivisessä, koko talon käsittävässä näyttelyssä. Silja Rantanen käsittelee tuotannossaan maalaustaiteen peruskysymyksiä kuten värin ja pinnanjaon problematiikkaa. Maalaukset kertovat myös taitelijan kiinnostuksesta arkkitehtuuria kohtaan. Lähtökohtana saattaa olla myös esteettisesti tai rakenteellisesti kiinnostava esine, joka voi yhtä hyvin olla arkinen pullapitko kuin eksoottinen kiinalainen kaappi. Maalauksellisten keinojen problematisointi ja älyllinen tarkastelu on keskeinen osa Silja Rantasen taiteilijaidenteteettiä. Näyttelyn kokoaa Sara Hildénin taidemuseo yhteistyössä taiteilijan kanssa. Edellisen kerran Silja Rantasen teoksia on laajasti esitelty Ars Fennica -palkintonäyttelyssä 1996.