Habitare-suunnittelukilpailu: Aiheena kierrätysistuin
Yhdeksättä kertaa järjestettävän Habitare-suunnittelukilpailun teemana on kierrätysistuin. Kilpailijoiden tehtävänä on löytää, kehitellä ja toteuttaa ajatuksia julkisen tilaan ja piensarjatuotantoon soveltuvasta kierrätetystä istuinkalusteesta.
Suomen Messujen ja Taideteollisen korkeakoulun järjestämän kaksivaiheisen kilpailun päätuomariksi on kutsuttu muotoilija, professori Alfredo Häberli Sveitsistä. Voittaja julkistetaan 1.9.2010, ja finalistityöt ovat esillä Habitare-messuilla 1.–5.9.2010. Pääpalkinnon 10 000 euroa lahjoittaa Suomen Messusäätiö.
Kilpailuun voivat osallistua enintään 35-vuotiaat Suomessa toimivat muotoilijat ja arkkitehdit sekä Suomessa muotoilua ja arkkitehtuuria opiskelevat henkilöt ja heidän muodostamansa työryhmät. Tuomaristo kiinnittää arvioinnissaan huomiota ehdotusten muotoilulliseen ja arkkitehtoniseen laatuun, toiminnallisiin ja rakenteellisiin asioihin sekä kaikkinaiseen kestävyyteen ja selkeyteen. Erityistä huomiota tullaan kiinnittämään ehdotusten yleiseen esteettiseen laatuun sekä materiaalin oivaltavaan käyttöön.
Kilpailun ensimmäinen vaihe päättyy 31.3.2010. Kilpailuehdotuksista valitaan kymmenen finalistia, jotka toteutetaan Habitare-messuille Helsingin Messukeskukseen. Ensimmäisen vaiheen tuomariston puheenjohtaja on Taideteollisen korkeakoulun dekaani, professori Helena Hyvönen. Muut jäsenet ovat: sisustusarkkitehti, professori Simo Heikkilä, Taideteollinen Korkeakoulu; sisustusarkkitehti, professori Yrjö Kukkapuro; muotoilija, professori Hannu Kähönen; tekniikan tohtori Eero Paloheimo; sisustusarkkitehti, muotoilija Timo Sairi, Taideteollinen korkeakoulu; näyttelyryhmäpäällikkö Päivi Kukkamäki, Suomen Messut. Kilpailun ratkaisun tekee muotoilija, professori Alfredo Häberli, ja tulokset julkistetaan Habitare-messuilla 1.9.2010.
Lisätietoja kilpailusta:
kilpailun sihteeri Timo Sairi, Taideteollinen korkeakoulu, puh. 040 582 6505, timo.sairi@taik.fi
Lisätietoja Habitare-messuista sekä kilpailuohjelman tilaukset:
tiedottaja Ulla Perasto, Suomen Messut, puh. (09) 150 9316, ulla.perasto@finnexpo.fi
Kilpailuohjelma ja lisätietoja messuista on saatavilla myös netistä: www.habitare.fi
Habitare huonekalu-, sisustus- ja designmessut järjestetään vuosittain, seuraavan kerran 1.-5.9.2010. Samanaikaisesti Habitaren kanssa Helsingin Messukeskuksessa järjestetään Valo-, ArtHelsinki- sekä Designpartners100-tapahtumat. Kävijät pääsevät yhdellä lipulla kaikkiin tapahtumiin.