Galleria Rajatila uudistuu
Haku vuoden 2012 uusittuihin näyttelyihin käynnissä 27.5.2011 asti.
Galleria Rajatila on Tampereella sijaitseva Rajataide-yhdistyksen ylläpitämä nykytaidetta esittelevä näyttelytila. Näyttelyitä valittaessa suositaan rohkeita ja tuoreita ehdotuksia. Näyttelyhaku koko kalenterivuodelle 2012 on käynnissä 27.5.2011 asti. Järjestely on poikkeuksellinen, ja jatkossa näyttelyt jurytetään puolen vuoden välein. Syksyllä 2011 haettavissa ovat kevään 2013 ajat.
Galleria Rajatilassa tapahtuu monia muutoksia vuoden 2012 alusta lähtien. Rajatilan näyttelyajat ja hakurytmi uudistuvat, ja gallerian aukioloajat laajenevat. Myös näyttelysopimuksiin tulee muutoksia, ja niistä tulee aiempaa selkeämmät. Uutuutena Rajatilaan tulevat lyhyet viikon mittaiset projektiajat. Muutokset vaikuttavat nyt haettavissa olevien vuoden 2012 näyttelyaikojen järjestelyihin.
Näyttelyajat
Vuoden 2012 alusta lähtien näyttelyaikoja tulee lisää, ja näyttelyaikojen viikkopituus vaihtuu neljästä viikosta kolmeksi viikoksi. Koska olemme vuodesta 2012 alkaen auki myös maanantaisin, pysyy aukiolopäivien määrä lähes ennallaan ollen 18 päivää entisen 21 päivän sijaan. Myös ripustusajat lyhenevät 2,5 vuorokauteen. Näyttelyvuokrat halpenevat samalla. Yläkerran isompi tila on 620 euroa ja alakerta 320 euroa.
Projektiajat
Galleria Rajatilan vuoden 2012 näyttelykalenteriin on varattu viisi yhden viikon pituista projektiaikaa. Niiden tarkoituksena on edistää kokeilevaa näyttelytoimintaa sekä taata nopea reagointimahdollisuus ajankohtaisiin nykytaidetta ja yhteiskuntaa käsitteleviin teemoihin taiteen keinoin. Projektiaikahaku on jatkuvasti auki, ja taiteilijat valitsee Galleria Rajatilan galleriatyöryhmä. Vuoden 2012 projektiajoille Rajatilan galleriatyötyhmä toivoo saavansa taidekasvatuksen sekä nykytaiteen rahoituksen rajoja rikkovia projektiehdotuksia. Projektiajalla gallerian koko tila on taiteilijan käytössä, ja sen vuokra on 190 euroa.
Näyttelyhakemukset tulee postittaa 27.5.2011 mennessä osoitteeseen Galleria Rajatila, Hämeenpuisto 10, 33210 Tampere. Hakemukseen tulee liittää selkeä näyttelyehdotus, cv sekä teoskuvia. Tarvittavilla postimerkeillä varustetun palautuskuoren sisältävät hakemukset palautetaan.
Tarkempia tietoja Galleria Rajatilasta ja näyttelyhausta saa Rajataide ry:n verkkosivuilta www.rajataide.fi sekä yhdistyksen näyttelysihteeriltä.