Annikin Runofestivaali 2011- jälkitiedote
Tampereella Annikinkadun puutalokorttelin sisäpihalla vuodesta 2003 lähtien järjestetty Annikin Runofestivaali muutti tänä kesänä Tampereen ydinkeskustassa Finlaysonin tehdasalueella sijaitsevalle Väinö Linnan aukiolle. Väliaikainen muutto johtui Annikin korttelissa tänä keväänä alkaneesta peruskorjauksesta.
Siirtymä satavuotiaasta työläiskorttelista samanikäiseen tehdasmiljööseen oli onnistunut. 11.6.2011 järjestetty kahdeksas Annikin Runofestivaali saavutti uuden kävijäennätyksensä kun tapahtumassa vieraili noin 1400 kävijää. Uusi tapahtumapaikka mahdollisti myös yhteistyön Väinö Linnan aukion muiden kulttuuritoimijoiden TR1-Taidehallin, Työväenmuseo Werstaan ja Lastenkulttuurikeskus Rullan kanssa.
Kahdeksannen Annikin Runofestivaalin teemaksi valittiin ”Runotyöläiset” uuden tapahtumapaikan tehdasmiljöön inspiroimana. Tapahtumassa tutkittiin runon ja työn suhdetta ja sitä, onko runoilija vain yksi ammatti muiden joukossa.
Viime vuoden Annikin Runofestivaaleilla oli ensi kertaa mukana myös merkittäviä ulkomaisia runoilijavieraita. Sama linja jatkui myös tänä vuonna. Englannista saapui esiintyjäksi punk-runouden isähahmo ja yksi maailman suosituimmista runoesiintyjistä John Cooper Clarke. Cooper Clarke otti yleisönsä suvereenisti myös Väinö Linnan aukion lavalla. Hän piteli stand up –komiikkaa ja runoutta yhdistäneellä esityksellään suomalaistakin yleisöä leikiten hyppysissään. Kyseessä oli John Cooper Clarken ensimmäinen esiintyminen Suomessa.
Runofestivaalin esiintymislavalla nähtiin myös yksi maansa tunnetuimmista kirjallisuusvaikuttajista, virolaisen runouden kauhukakara Kivisildnik. Tapahtuman suomalaisesiintyjät olivat Arja Tiainen, Joose Keskitalo, Tuija Välipakka, Janne Kortteinen, Paleface, Kristiina Wallin, Teemu Manninen sekä Raisa Marjamäki & Black Motor. Yllätysesiintyjänä nähtiin soolona esiintynyt Risto.
Lastenohjelmaa oli runofestivaaleilla enemmän kuin koskaan. Annikin Runofestivaalin järjestämästä lasten runo-ohjelmasta vastasivat Mona Ratalahti ja Koistisen porukka. Rouva Pöljänderin Runotoosa -esityksessä Ratalahti mm. laati runoja yhdessä lasten kanssa. Tämän lisäksi Ratalahti esitti sanoittamiaan lastenlauluja Koistisen porukan säestyksellä. Koistisen porukka muodostuu jazz-yhtye Black Motorin muusikoista. Myös runofestivaalin tapahtumapaikan pihapiirissä sijaitsevat Lastenkulttuurikeskus Rulla sekä Työväenmuseo Werstas järjestävät festivaalipäivänä omaa ohjelmaansa lapsille.
Tämän vuoden Annikin Runofestivaaleilla kuvataiteet olivat suuremmassa roolissa kuin koskaan aikaisemmin. Tämän vuoden runofestivaalitaiteilijamme Sasha Huberin tilateos Strange Fruit ripustettiin festivaalin tapahtumapaikkana toimineen Väinö Linnan aukion yläpuolelle, jossa se oli esillä 6.-12.6. Tilateos koostui vaijereista, köysistä ja 200 reilun kaupan ananaksesta. Suomen tämänhetkisessä keskusteluilmapiirissä sanomaltaan rasisminvastainen teos oli kipeän ajankohtainen. Tämän lisäksi festivaalivieraiden nähtävissä oli festivaalipaikan pihapiirissä sijaitsevissa Työväenmuseo Werstaassa ja TR1 Taidehallissa maksutta yhteensä neljä eri taidenäyttelyä. TR1 Taidehalli poisti pääsymaksunsa runofestivaalipäiväksi.
Nykyisten suunnitelmien mukaan Annikin Runofestivaali palaa korttelin peruskorjauksen päätyttyä vuonna 2013, takaisin Annikinkadun puukortteliin juhlimaan kymmenvuotispäiviään. Vuoden 2012 Annikin Runofestivaalia vietetään siis vielä Väinö Linnan aukiolla.
Kuvia 2011 Annikin Runofestivaaleilta: www.flickr.com/runofestivaali