Lasivitriini- uutta ja vanhaa lasia Nuutajärvellä
Lauantaina 18.9.2010 klo 10-16 Nuutajärven Lasikylässä kohtaavat uuden ja vanhan lasin ystävät. Lasivitriini-tapahtuma on Sinulle, joka haluat tutustua vanhan, laadukkaan lasin tarjontaan sekä nykypuhaltajien ja muotoilijoiden esineisiin.
Suomen vanhin lasikylä järjestää Suomen uusimman lasitapahtuman syyskuussa. Lasivitriini kokoaa kylänraitille niin uuden kuin vanhan lasin ystäviä. Uutta lasia on ennen kaikkea kylän lukuisten lasintekijöiden pajoissa, vanhaa lasia puolestaan mielenkiintoisilla myyntipöydillä. Päivän aikana saa hyvän käsityksen taide- ja käyttölasin menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, sillä esillä on myös lasinpuhaltajiksi opiskelevien töitä.
- Lasiesineistä on erinomainen tilaisuus keskustella todellisten asiantuntijoiden kanssa, vinkkaa tapahtumajärjestelyissä mukana oleva lasinpuhaltaja Marika Kinnunen.
Vanhojen lasien asiantuntijoina paikalla ovat Suomen lasimuseon tutkijat, jotka tunnistavat kävijöiden paikalle tuomia lasiaarteita. Uuden lasin asiantuntijoina ovat Nuutajärvellä toimivat muotoilijat ja lasinpuhaltajat, joten nykylasista saa tietoa suoraan niiden tekijöiltä ja suunnittelijoilta.
Lasivitriini-tapahtuman järjestävät yhteistyössä Nuutajärven Galleria Osuuskunta NuGO, huutokauppahuone Piijuska Ky ja Nuutajärven lasikylän toimijat. Syy uuden tapahtumapäivän järjestämiseen on yksinkertaisesti kysyntä.
- Yleisöä kiinnostaa nykyisin yhä enemmän esineiden alkuperä ja aitous. Suomalaista laatulasia on jälleen opittu arvostamaan, ja sitähän meillä juuri on. Uskomme, että Lasivitriini on yksi vastaus tähän kasvaneeseen kysyntään, NuGO Shopin myymäläpäällikkö Leena-Kaisa Salminen sanoo.
Lasivitriini täydentää Nuutajärven lasikylän yhä runsastuvaa tapahtumatarjontaa, ja on luonteva lisä Nuutajärvi-päivän, vuosittaisten kansainvälisten taidelasinäyttelyiden ja yleisölle avoimien kansainvälisten lasiworkshopien joukkoon.
Lasivitriini-päivän aikana on maksuton sisäänpääsy Nuutajärven lasimuseoon. Päivä huipentuu aina yhtä odotettuun lasihuutokauppaan, jossa on myytävänä maamme huippumuotoilijoiden ja –puhaltajien teoksia. Lasivitriini-tapahtumaan on vapaa pääsy.
Lasivitriini Nuutajärven lasikylässä la 18.9.2010 klo 10-16
Lisätietoja: Leena-Kaisa Salminen/NuGO Shop, puh. 044 039 6511, lasigalleria@gmail.com, Sara Hulkkonen, puh. 040 5341 457, Jukka Pulakka/Piijuska Ky, puh. 0400 626 460.
www.lasivitriini.fi , www.nuutajarvi.fi , www.nugo.fi, www.piijuska.net