Ismo Jokiaho: The Art of Being - Maalauksia
Ismo Jokiahon näyttely Nokian taidetalossa 29.3. - 17.4.2011
Avoinna tiistaista torstaihin kello 11-18, Perjantaina ja sunnuntaina kello 11-16.
The Art of Being – näyttely peilaa yksilön osaa nykyisessä kulttuuri-ilmapiirissä, jossa yksilöllä ei juuri ole muita vaihtoehtoja kuin sanoutua irti vallitsevan kulttuuriteollisuuden ja yhteiskunnan voimakkaasti yhdenmukaistavista ja tasapäistävistä arvoista, jolloin vaihtoehtona jäljelle jää ainoastaan arvoperusteinen yhteiskunnallinen marginalisoituminen ja vieraantuminen. Vaikka näennäisen liberaalisdemokraattinen arvoyhteisö sysääkin yksilön relevantin arvotuotannon ulkopuolelle se antaa heidän silti toimia rajatulla alueella tuoden esiin omalaatuista toisinajatteluaan.
Näyttelyn teeman mukaisesti maalaus on tietyn tapahtuman kuva ja kulloinkin kyseessä olevan kankaalla esitetyn tilanteen ”positio”. Jokiaho pohtii teoksissaan inhimillisen ajattelun ja todellisuuden suhdetta, johon kuuluu myös mahdollisuus, että ajatus tai idea "ajattelee" ja määrittelee automaattisesti todellisuutemme.
Teosten illusorinen ja vähäeleinen maailma, tarjoaa katsojalleen mahdollisuuden peilata tätä todellisuuttamme metaforisesti, eräänlaisena peilinä. Näyttelyn teokset hengittävät samaan inhimilliseen tahtiin ihmisen omaan kokoon suhteutuen,
Teosten inhimilliset ”jokamiesfiguurit” ja ”kohteliaisuusmiehet” osoittavat oman ”toiseutensa” ja vieraantuneisuutensa ulkopuolisesta maailmastaan. Maalausten hahmot heijastavat inhimillisiä tunteita suhteessa ulkomaailmaan, joka on joko täysin fiktiivinen tai sitten sitä ei useasti edes ole olemassa.
Jokiahon teokset sisältävät herkkää yksilöllistä melankoliaa, hienostuneisuuden yhdistyneenä antagonistiseen huumoriin.
Tamperelainen Ismo Jokiaho (s. 1965) on tuntematon ja tunnustamaton avantgardisti, joka työskentelee 7Boheemia ry:n tiloissa Näsilinnankadulla. Hänen takanaan on jo vuosikymmenien rautainen piittaamattomuus kuvataiteen piirileikeistä ja mentaalisista konventioista. Näyttelyitä Jokiaho on pitänyt uransa aikana useita kymmeniä niin yksityisesti kuin ryhmissäkin sekä kotimaassa että ulkomailla.
Näyttely on nähtävissä 29.3.2011. - 17.4.2011 Nokian taidetalossa. Souranderintie 7. Nokia.
Näyttely on avoinna tiistaista torstaihin kello 11 – 18, Perjantaina sekä Sunnuntaina kello 11 – 16.
Tervetuloa tutustumaan!