tekijä: Ateljeekatu OSK*
Viimeisin muutos
perjantai 14. lokakuuta 2011, 12.00
Ateljeekatu Osk on 2006 perustettu luovan alan taitajien yhteenliittymä. Jäseniä meillä on parisenkymmentä, ja toimintamme keskipisteenä on Hämeenpuistossa sijaitseva myymälä/työtila, josta olemme nyt tekemässä muuttoa keskustampaan. Etsimme joukkoomme lisää itsenäiseen yrittäjyyteen suuntautuneita kädentaitojen ja muiden luovien alojen osaajia, joilla on tekemisen palo. Uusi tila tarjoaa jäsenille mahdollisuuden työtilojen vuokraamiseen sekä myymälään osallistumiseen.
Yrittjätaipaleen aloittaminen osuuskunnassa on hyvä vahtoehto. Jäsenyys voi olla askel kohti oman yrityksen perustamista tai laillinen ja edullinen tapa toimia "osa-aikayrittäjänä". Osuuskunta tarjoaa puitteet hioa omaa liikeideaa sekä verkoston ja yhteyksiä saman alan työkavereihin ja yhteistyökumppaneiden. Muuttomme vuoksi tarvitsemme joukkoomme muutaman aktiivisen toimijan lisää, jotta kulut pysyvät kohtuullisina. Myymälässä mukana olo tulisi kustantamaan jäseniltä n. 30-40 e/kk, jonka lisäksi otamme tuotteita valikoiden tilimyyntiin kotimaisilta kädentaitaijilta. Lisäksi tarjolla on työtilaa (jäsenille ja ulkopuolislle n. 130-300e/kk) sekä omaan käyttöön että satunnaiseen kurssitoimintaan tms (n. 20-50e/päivä).
Mikäli olet kiinnostunut jäsenyydestä, myymälästä tai työtilasta, ota yhteyttä pikaisesti ateljeekatu@ateljeekatu.fi / o44-2953962/Tiina
www.ateljeekatu.fi
Ei vielä vastauksia.