Oma näyttely
Kirjoittanut design inkamaria / Inka Valtamo
—
kirjoitettu: keskiviikko 01. syyskuuta 2010, 09.27
—
viimeisin muutos:
keskiviikko 01. syyskuuta 2010, 09.29
Tänä syksynä minulla on mahdollisuus toteuttaa yksi pitkäaikainen haaveeni,
mihin minua ovat monet myös tässä vuosien varrella kannustaneet.
Saan pitää oman näyttelyn
Vesilahden kirjastossa 11.-30.10.2010.
Olen onnessani ja innoissani ja voin tosiaan taas kerran todeta,
että Kaikella on aikansa!
Tuon näyttelyyn jo valmiita erilaisia töitäni ja suunnitelmissa on valmistella
ihan uusiakin juttuja juuri tätä ensimmäistä ihan oikeaa näyttelyäni varten.