Pirkkalan Taideyhdistyksen Vuosinäyttely avattiin uusissa kirjastotiloissa
Kirjoittanut Pirkkalan Taideyhdistys ry
—
kirjoitettu: maanantai 07. kesäkuuta 2010, 16.13
—
viimeisin muutos:
maanantai 07. kesäkuuta 2010, 16.17
Pirkkalan kulttuurianti on nyt kukoistuksessaan seuraavat kaksi viikkoa. Uuden kirjastotalon ovia auottiin yleisölle ensimmäistä kertaa, kun paikkakunnan taideyhdistys keräsi voimansa kokoon: kutsui vuosittaisen taidenäyttelyn juryksi Annukka Laineen ja toivotti kaikki jäsenet tauluillaan tervetulleiksi ottamaan osaa näyttelyn rakentamiseen tauluillaan. Tunnelmaa kohottamaan saatiin itse pormestari Helena Rissanen, joka piti upean avajaispuheen taiteen hyvinvointia lisäävänä tekijänä.
Pirkkalan taideyhdistyksen 34. vuosinäyttely järjestetään kuntakeskukseemme valmistuvassa uudessa kirjastorakennuksessa (os. Suupantori 2). Näyttelyn avajaiset pidettiin su 6.6.2010. Näyttely jatkuu 24.6. saakka.
Jurynä, näyttelyn kokoajana toimi Annukka Laine, taidemaalari, taidekasvattaja ja taideterapeutti. Näyttelytilana on kirjastossa juuri tähän toimintaan tarkoitetut avarat tilat. Jurytetyn näyttelyn lisäksi on tilaa varattu "Pirkkalan vanhoille mestareille": Lennu Juvelalle, Armas Rauniolle ja Allan Salolle. Vanhoja mestareiden näyttelyn kokoajana toimi Marjatta Saari, Armas Raunion tytär.
Vuosittainen näyttely on piristysruiske ympäristömme taidetoiminnalle ja osallistujia yhdistyksemme aktiivisesta 370 "päisestä" jäsenistöstä oli tällä kertaa 69 taiteilijaa omilla töillään.
Avajaispuheen piti Pirkkalan pormestari Helena Rissanen ja musiikkitarjonnasta vastasi Pirkkalan puhallinorkesterin johtaja Jutta Jelys.
Pirkkalan Taideyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Liisa Hietalahti jakoi stipendin ja se myönnettiin Valerie Kalvekselle. Jyrynä toiminut Annukka Laine kuvaili hänen töitään "elämää nähneen" henkilön maalaamiksi, joissa näkyy rakkaus ja myös viattomuus. Lisäksi Valerien töissä esiintyvän riikinkukon symbolisesta merkityksestä hän lisäsi sen "tuovan onnea".
Anima Birkalensis -kulttuuritapahtuman (10. - 13.6.) aikana ovat myös Vuosinäyttelytilat avoinna.