Pyörä ei narise, enkä minä
Kirjoittanut Julia Prusi
—
kirjoitettu: torstai 12. elokuuta 2010, 06.23
—
viimeisin muutos:
torstai 12. elokuuta 2010, 06.23
Viikonloppuna luvassa arvonta. :)
Rakastan työmatkoja, kunhan saan pyöräillä. Minulla on ollut kolme työpaikkaa ja kolme erilaista pyöräreittiä. Matkat ovat tehneet 10-15 km päivässä, eikä niihin ole mennyt yhtään kauemmin kuin bussilla. Olen ihaillut Tampereen kauneinta puutaloaluetta, laivalaitureita, luonnonsuojelualuetta ja hautuumaata. Olen saanut viettää aamuni ja iltapäiväni omassa rauhassa omiani pohtien, maisemista ja raittiista ilmasta nauttien. Uneliaat aamut ovat kaikonneet polkiessa ylämäkeen pienessä tuulenvireessä, aamuauringossa tai tihkusateessa, ja työpäivän on saanut karistettua mielestään viilettämällä pitkiä alamäkiä kohti kotia. Tämä kesä on paras pyöräilykesä naismuistiin. Olen säästänyt bussimaksuissa kevään ja kesän aikana jo 220 euroa. Siispä laitan viikonloppuna arvonnan pystyyn ja joku Juliaprusi.com-blogin lukijoista voi voittaa palkinnon, jonka arvo on noin puolet säästämästäni summasta. Pysykäähän kuulolla! - http://juliaprusi.com/tyomatkapyoraily
Ilmoita asiattomasta sisällöstä
|
-
|
Milla Päiväniemi
taidekorttien suunnittelu,
muotokuvaus,
piirtäminen,
julkaisut,
sisustustuote,
mainokset,
tekstiilitaide,
taidekäsityö,
akryylimaalaus,
kortit,
kuvitus,
käsityötuotteet,
maalaukset,
taidekurssit,
kuvataide,
ex libris,
tekstiilisuunnittelu,
kierrätysmateriaalit,
tilaustyöt,
kutsukortit,
taidemaalaus,
postikortti,
öljymaalaus
|
|
Ilona Raipala
taidenäyttelyt,
visualisti,
piirtäminen,
vedostaminen,
valokuvataide,
metalligrafiikka,
öljyvärit,
puupiirros,
kuvitus,
maalaukset,
valokuva,
litografia,
kuvankäsittely,
kuvataide,
visuaalisuus,
taidegrafiikka,
piirustus,
kierrätysmateriaalit,
tilaustyöt,
maalaus,
öljymaalaus,
ympäristötaide,
kuvataiteilija
|
|
Marja-Liisa Torniainen
valokuvaus,
tiedotustoiminta,
taiteilijayhdistykset,
yrityspaketit,
piirustus,
maalaukset,
tilaustyöt,
värisuunnittelu arkkitehtuuriin,
visualisti,
näyttelyt,
taitto,
kutsukortit,
värisuunnittelu,
valokuva,
yritysyhteistyö,
valokuvataide,
öljymaalaus,
graafinen suunnittelu,
kuvataide,
julkaisut
|
-
|
«
|
helmikuu
2012
|
»
|
| ma |
ti |
ke |
to |
pe |
la |
su |
|
|
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
| 6 |
7 |
8 |
9 |
10 |
11 |
12 |
| 13 |
14 |
15 |
16 |
17 |
18 |
19 |
| 20 |
21 |
22 |
23 |
24 |
25 |
26 |
| 27 |
28 |
29 |
|
|
|
|
-
Blogi:
-
-
-
-
-
-
Kaikki...
|
|
Arvonta on alkanut